Lupasin viime viikolla laittaa Sepolle tiedon seinän väristä heti maanantaina aamusta. Niinpä soitin Sepolle aamulla ennen kahdeksaa ja vahvistin hänelle talomme uudet värit. Uusi väri oli vaalean harmaa, lähes valkoinen. Sokkelin ja pilareidenkin värit vaihtuivat. Niistä tulee tumman harmaat. Seppo lupasi roiskia uuden näytepalan vielä saman päivän aikana. Väri piti vahvistaa iltapäivään mennessä, jotta väritilaus ehtii keskiviikoksi perille Toivioon.
Ampaisin iltapäivällä Toivioon toiveet korkealla. Toiviossa minua odotti kirkkaan valkoinen neliö, joka kiilsi auringossa. Onneksi kiilto ja kirkkaus johtui siitä, että väri oli vielä märkää. Totesin tämän, kun tarrasin kaksin käsin levynreunoista ja sormet upposivat puoli senttiä valkoiseen mömmööön. Maria oli töissä, joten vastuu värin päättämisestä jäi isännälle. Päätös syntyi sekunneissa. Luotin kuivumisen tuomaan tummentumiseen ja vahvistin Sepolle värin.
Tasoiteporukka kurvasi tontille iltavuoroon juuri, kun olin lähdössä hakemaan naperoita koulusta. Pienen jutustelun jälkeen selvisi, että viikonloppuna talo oli todella kuivunut. Kuivumista oli tapahtunut jopa siinä määrin, että peitetyt yli jääneet tasoitteet olivat kuivuneet saaveihin ja ruiskun säiliöön. Sekin selvisi, että tasoitehommat ovat valmiit tämän viikon loppuun mennessä. Hieno homma!
Ulkopuolella talo oli saanut ylleen kerroksen muovia suojakseen kaikkiin niihin nurkkiin, joihin ruisku saattaisi väriä muuten sotkea. Hommaa piisaa vielä huomiseksikin. Aika iso rasti se näyttää olevan tuo suojaaminenkin.
Minäkin sain tänään jotain aikaan. Painin laattojen hinnasta. Hinnasta ei valitettavasti ihan päästy sopuun ja toimituksessakin oli vielä kysymysmerkkejä. Palataan asiaan siis loppuviikosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti