maanantai 6. syyskuuta 2010

RAKENNUTTAJA AJAA KARILLE

Tätä päähänottoa, ärsytystä, harmistusta ja aivan käsittämätöntä keljutusta ei voi sanoin kuvailla. Nyt ei enää köli osu pohjaan, vaan paatti on pohjaansa myöden karilla.

Laitoin kahvitauolla töissä ollessani tarjouspyyntöä matkaan sähkösuunnittelijallemme. Tarjouspyyntöä kootessani huomasin elektroniikkayksikön dokumentaatiosta, että kaikki himmennettävät loistevalot tarvitsevat himmennystavasta riippumatta toimiakseen viisi johdinta. Kylmä hiki nousi pintaan ja soitin Ramille. Rami ihmetteli hetken asiaa kanssani ja päätimme kysyä Pekalta, meidän sähkösuunnittelijaltamme. Pekka vahvisti karun totuuden - viisi johdinta tarvitaan. Meillä on kymmenen epäsuoraa valonlähdettä ikkunoiden päällä ja kaikkia on pakko voida himmentää. Näille valonlähteille menee nyt vain kolme johdinta!

Sähkökuvissa oli toki merkattu puuttuvatkin johtimet, mutta ne olimme kaikessa viisaudessamme jättäneet vetämättä isännän päätöksellä. Ei siis voinut muuta, kuin katsoa peiliin ja manata lujaa. Soitin Mikolle, että meiltä puuttuu parisataa metriä kaapelia katosta. Mikko totesi, että voihan p#%se. Päätimme tuumia asiaa huomiseen ennen toteutukseen ryhtymistä.

Talo Suhosellakin tapahtui. Lasse ja Jussi asensivat loput ulkoverhouspaneelit ja peitelistat. Maria maalasi autokatosta ja terassia sekä juuri asennettuja verhouksia. Tasoitemiehet olivat edenneet huimaa vaihtia. Etupihan puolelta oli ehditty ja smyygien rakennukselta laittaa hiukan tasoitettavkin seinään.

Tasoitetta seinissä.

Minun iltani kului viime viikolla puhalletuissa puhallusvilloissa möyrien. Kaivoin höyrynsulun päältä kaikkien huoneiden valojen jakorasiat esiin. Kaivannoista on tarkoitus ujuttaa puuttuvat piuhat talon sisäpuolelle, josta ne jatkavat matkaansa kipsilevyyn koverrettua uraa pitkin kohti seiniä. Naisväen lähdettyä kotiin minä purin vielä kiukkuterapiana autokatoksen alle rakennetut telineet kasalle tien viereen pois tasoitemiesten tieltä.

Ei kommentteja: