maanantai 8. marraskuuta 2010

Yhden keittiön hinnalla kolme asennusta

Kuka olisi uskonut, että yhden keittiön hinnalla saa kolme asennusta? Kivitason asentajat olivt ilmaantuneet paikalle aamulla yhdeksän jälkeen. Puoli kymmenen soi minun puhelin ja Aki tiedusteli ohjeita asennusmiehille. Taso oli 4mm liian pitkä sille varattuun tilaan. Olimme jättäneet pari milliä pelivaraa asennuksen yhteydessä, mutta meidän olisi pitänyt jättää vielä neljä milliä lisää! Sanoin puhelimeen, että yhtään ylimääräistä saumaa ei saa jättää. Jo tämän sanoessani tiesin, että kantavan seinän kalusteet saisi illalla kasata paikoilleen jo kolmatta kertaa.

Kivitasot ja kolmeen kertaan asennetty uuni- ja apk-kaappi.

Maria oli pitkän päivän töissä, joten läksimme hakemaan rakennuttajarouvaa kotiin jo ennen kahdeksaa. Eipä tänään ehtinyt sitten juuri muuta tekemäänkään. Kivitasot ovat joka tapauksessa todella makeat!

Ei kommentteja: