
Meillä pyöri tänään uusia ukkoja työmaalla. Jo kohta pari viikkoa päivävahtia laattoittaen raksalla pitänyt Tanja sai seuraa kahden muurarin parkkeerattua pakunsa meidän pihaan. Erityisen herrasmiesmäiset muurarit aloittivat takan muurauksen - tai oikeammin takkasydämen piilottamisen kivilevyjen sisään. Heti ensimmäisenä päivänä oli kuulemma luvassa piipun pystytys. Käynti raksalla illan suussa todisti muurareiden olleen vauhdissa. Takka seisoi tukevasti paikallaan ja piippu sojotti korkeana katolla. Yhden haasteen takkamestarit olivat päivällä kohdanneet. Keskuspölynimurin putki oli mennyt keskeltä hormin läpivientiä. Kävimme Marian kanssa tarkastuskäynnillä villojen seassa ja hyvin näytti miehet haasteen kuitenkin selvittäneen.

Tanja oli siirtynyt uusien haasteiden pariin. WC1 oli saanut lattiaansa kosteussulun. WC2 oli puolestaan koristeltu kolmelta seinältään laatoilla. Akin iltavuorossa laatoitettiin pari seinää ja saippuatelineen pohja.
Pesuhuone.
Meidän tehtävät rajoittuivat naisjaoston aamupäiväiseen päiväkyläilyyn naapureilla, joiden talo on jo valmis. Illalla turisimme raksalla piipahteiden Hannelen ja Peten sekä niiden samaisten naapureiden kanssa ja kannoimme 160 neliötä laminaattia taloon. Laminaatin seuraksi urheilimme taloon vielä 760 kiloa lattialaattoja. Yksi laattakuorma odottaa vielä Vehoniemessä. Sekin täytyy hakea ensi viikoksi tontille. Mikko lupasi laittaa kuistit ja portaat laatoille ennen talven tuloa.
Tänään oli aikaa ottaa tauon jälkeen taas muutamia raksakuvia. Tottuneena dokumentoijana kiipesin katolle ikuistamaan läpiviennin. Kaunis kuutamo herkisti rakennuttajan ottamaan kaupunkiaiheisen luontokuvankin.
Maisema Talo Suhosen katolta kohti Tampereen keskustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti